info@carnivalnews.net

Neljä vinkkiä tietoturvalliseen etätyöhön

Koronaviruspandemia on saanut monet tekemään töitä kotoa käsin. Tietoturva-asiat on hyvä pitää mielessä myös silloin, kun työskentely tapahtuu muualla kuin työnantajan tiloissa. Elisan vinkeillä tietoturva tulee huomioiduksi sekä teknisestä että inhimillisestä näkökulmasta.

Etätyö on tällä hetkellä yleinen tapa tehdä töitä, kun fyysisiä kontakteja pyritään välttämään myös yrityksissä. Tietoturvallinen työskentely pitää sisällään asioita, joihin työntekijä pystyy vaikuttamaan omalla käyttäytymisellään ja teknologiavalinnoilla.

– Riittävä tietoturva on yhdistelmä sekä ihmisen omaa harkintaa erilaisissa tilanteissa että riittävän suojan antavia ratkaisuja, joita nykyaikana on paljon, kertoo Elisan tietoturvajohtaja Teemu Mäkelä.

Näitä vinkkejä noudattamalla työskentely on turvallista myös etänä

  • Käytä vain työnantajan välineitä tai turvallisia virtuaalisia työtiloja
    Töitä kannattaa tehdä työnantajalta saadulla tietokoneella ja sen ohjelmistoilla. Jos työpaikalla on ollut käytössä pöytätietokone, jota ei ole voinut siirtää kotiin, voi virtuaalinen työpöytä olla tietoturvallinen ratkaisu. Tällöin töitä voi tehdä omalla laitteella, esimerkiksi tabletilla tai kotona käytössä olevalla kannettavalla tietokoneella.

  • Varo huijareita ja suojaa identiteettiäsi
    Pandemia ei valitettavasti ole saanut verkossa toimivia rikollisia hellittämään yrityksiään huijata käyttäjiä ja tunkeutua yritysten tietojärjestelmiin. Suomessa ja maailmalla on viime aikoina esiintynyt useita tapauksia, joissa on pyritty esiintymään virallisena tahoja jakamalla koronavirukseen liittyviä valheellisia parannuskeinoja tai tiedotteita. Yleisin huijausviestien levityskanava on sähköposti, mutta viestit voivat levitä myös sosiaalisen median, pikaviestimien tai tekstiviestien välityksellä. Tekstiviestiä lähettäessä hyökkääjä voi esiintyä millä tahansa nimellä tai käyttää mitä tahansa puhelinnumeroa. Älä siis avaa sähköposteissa, WhatsApp-viesteissä tai tekstiviesteissä olevia epäilyttäviä linkkejä tai liitteitä vaan raportoi niistä työnantajasi IT-tukeen tai tietoturvatiimille.

  • Käytä aina VPN-yhteyttä ja tallenna tiedot turvallisesti
    VPN kannattaa laittaa aina päälle, koska se suojaa kaikkea tiedonsiirtoa. Lisäksi kaikki tieto on hyvä tallentaa turvaan pilvipalveluun tai yrityksen verkkolevylle, johon usein pääseekin vain silloin, jos VPN on päällä.

  • Työskentele rauhallisessa tilassa, jossa muut eivät näe tai kuule arkaluontoista tietoa
    Sijoita etätyöpiste rauhalliseen paikkaan ja muista äänieristys, jos puhut luottamuksellisista asioista. Älä anna muiden perheenjäsenten käyttää työkonettasi ja lukitse se aina koneelta poistuessasi. Muista myös, että videoneuvotteluissa kameran kautta saatat epähuomiossa näyttää asioita, joita ei ole tarkoitettu nähtäväksi.

Elisa on tietoliikenne- ja digitaalisten palveluiden edelläkävijä. Asiakkaanamme on 2,8 miljoonaa kuluttajaa, yritystä ja julkishallinnon organisaatiota, ja kattavassa verkossamme on yli 6,3 miljoonaa liittymää. Yhteistyö mm. Vodafonen ja Tele2:n kanssa mahdollistaa kansainvälisesti kilpailukykyiset palvelut. Päämarkkina-alueemme ovat Suomi ja Viro, tarjoamme digitaalisia palveluita myös kansainvälisille markkinoille. Elisan osake on noteerattu Nasdaq Helsingissä. Vuonna 2019 liikevaihtomme oli 1,84 miljardia euroa ja henkilöstöä 4 900. Vastuullisena suomalaisena markkinajohtajana toimintaamme ohjaa toiminnan jatkuva parantaminen. Vuoden 2020 aikana olemme hiilineutraali yhtiö. Lisätietoja www.elisa.fi, Facebookissa @elisasuomi ja Twitterissä @ElisaOyj

Vastaa